Sintun uuden vuoden aatto kului sisällä nukkuessa Saiken kanssa. Käytiin päivällä metsälenkillä, missä Sinttu ja Saike sai purkaa energiaa ennen rakettien paukkumista. Sinttu on yhden ilotulituksen tänä syksynä vahingossa nähnyt, kun oltiin Raahessa lenkillä enkä tiennyt ollenkaan erään meidän lähellä olevan liikkeen järjestämästä ilotulituksesta. Sehän tietenkin alkoi juuri, kun olimme palaamassa lenkiltä kotiin ja näkyi ja kuului kerrostalomme pihalle hyvin. Minä kun tykkään raketeista, päätin koettaa katsoa ilotulituksen, jos Sinttu vaan ei ala panikoida. Alkuun menikin hienosti, Sinttu istui mun vieressä ja katsoi ihmeissään taivaalle, mutta kun loppua kohden paukut  vaan kovenivat alkoi Sinttuakin sitten hirvittää. Ensin se alkoi hätääntyneenä katsella mihin pakenisi ja sitten se löi vaihteen silmään ja meinasi taluttaa minut meidän rapun ovelle. Päätin, että me ei kiskomalla liikuta mihinkään vaikka olisi Sinttu kuinka paniikissa. En meinannu tietenkään saada Sinttua ensin kuulolle, mutta kohta onneksi raketit loppui ja Sinttukin rauhoittui sen verran että muisti minunkin läsnäolon. Edelleen se oli syöksymässä sisälle niin nopeaa kuin mahdollista, joten päätin kokeilla vähän tokoilla, jos saisin sitä vaikka vähän rauhoittumaan. Se (yllättäen) auttoi hieman. Sinttu vilkuili välillä että vieläköhän niitä paukkuja tulee, mutta seurasi kuitenkin hienosti pari pikku pätkää. Sen jälkeen lähdin kävelee pyörätietä pitkin Sintun edelleen yrittäessä vetää ja ajattelin että me lähtään sisälle kämppään vasta kun Sinttu on rauhoittunut. Ei siinä kovin kauan kestäny ja sisällä se oli ihan normaali. Silti jäin miettimään että jäiköhän Sintulle kammo raketteja kohtaan ja mitenköhän uusi vuosi menee....

Uusi vuosi meni tuosta kokemuksesta huolimatta tosi hienosti. Sinttu ei pelännyt yhtään, se vain nukkui ja oli lähdössä aina minun mukana ulos. Saikekaan ei pelännyt onneksi suuremmin, mutta kyllä se kuunteli pauketta ja seurasi aina ihmisiä - halusi koko ajan lähelle. Sintun kanssa kävin illalla yhdeksän jälkeen ulkona, mutta pidin sen flexissä vaikka vain kotipihalla oltiinkin. Pienemmistä paukuista Sinttu ei sanonut mitään, luuli vaan että olen viemässä sen pidemmälle lenkille ja hästäsi siitä innoissaan. Sitten tuli yksi isompi raketti, mutta onneksi Sinttu ei säikähtänyt sitäkään. Reagoi ja huomasi kyllä sen, mutta ei muuta. Muita isompia paukkuja ei tuon ulkoilun aikana tullutkaan.

Yhden jälkeen yöllä käytin molempia, Saikea ja Sinttua, vielä ulkona. Sillon ampuminen oli jo melkein laantunut, kauempaa kuului enää joitakin pamahduksia ja meidän Aleksi ampui tuossa tiellä miniraketteja. Kumpikaan koirista ei sanonu mitään näihin pamahduksiin. Kotiinpäin tullessa kävi niin, että meidän Aleksi oli juuri sytyttänyt yhden miniraketin eikä ollut huomannut että tullaan koirien kanssa jo takaisin . Saike katto tarkkaan kun raketti nousi taivaalle. Paukahdusta se säpsähti ja sitten tulikin pikkumiehelle kiire sisälle. Sinttu ei sanonut mitään, iloisena Aleksin näkemisestä vaan yritti päästä kerjäämään rapsutuksia! :))

Kaikkea hyvää alkaneelle vuodelle 2010!