Sattui hyvin viime keskiviikkona, kun kävin pentusia katsomassa taas Tyrnävällä. Sintun velipoika Peetu oli porukoineen samalle päivää vierailulla. Näin siis Peetun nyt toisen kerran  Viimeksi nähtiin Seinäjoen näyttelyssä lokakuussa viime syksynä. Peetu oli saanut naamaansa paljon lisää Einari-isänsä ilmettä Oli mukavaa nähdä taas Hanna, Sami ja Peetu ja jutella näistä sisaruksista!

 

Tottakai tämä kuva piti ottaa, kun kerran mahdollisuus oli Vasemmalta siis Lyyti-äiti, Sinttu ja velipoika Peetu.

 

Jos sitä vähän muitakin kuulumisia tässä kertois. Sinttu palaa mammalomalta kotiin ensi viikon perjantaina eli juhannusaattona!  Lapset alkaa Sintun mielestä olla jo niin isoja, ettei mammaa siellä enää pian tarvita joten kotiinpaluu koittaa perjantaina. On se ihanaa saada neiti viimein kotiin ja päästä taas normaaliin elämään kiinni  Sitten alkaakin meillä kovat treenit syyskuun BH-koetta varten. Toivottavasti keretään kaikki opetella hyvin ennen koetta, mm.liikkeestä istumaan on opettelematta melkeinpä kokonaan meillä ja toivottavasti Sinttu ois mammalomalla unohtanut pahan tapansa nousta istumaan paikkamakuussa...mutta aikaa on vielä!