Olen jo ihan tosissani harkinnut, että ostaisin tai tekisin itse Sintulle oman tyynyn. Sen verran usein on Sinttu löytynyt viime aikoina nukkumasta jostain pää erilaisilla "tyynyillä". Tyynyksi näkyy kelpaavan mikä vain sopivan korkuinen esine, joka vain kannattelee isoa ja raskasta berninpäätä mukavasti  Esimerkiksi eteisen maton kulma on usein rullattuna Sintun pään alla, samoin lattialle unohtuneet villasukat tai vaatteet saattavat päätyä toimittamaan Sintun tyynyn virkaa. Suosituimmat ovat kuitenkin ehdottomasti olleet kengät ja niistä Sintun mieleen ovat erityisesti crocsit.

 

Tästä maton rullaamisesta Sintun "tyynyvillitys" lähti

 

Crocsit on parhaat!

 

Crocseja Sinttu jopa ottaa joskus suuhunsa ja asettelee niitä paremmin, ennen kuin laskee päänsä "tyynylle".

Hieman ennen kameran saapumista Sinttu nukkui pää näidenkin kenkien päällä mukavan näköisesti, mutta häiriintyi sitten valokuvaajasta ja vaihtoi pään paikkaa juuri ennen kuin kerkesin kuvaa ottaa. Mutta kyllä olisi tyyny Sintulle tarpeeseen. Toiskohan Joulupukki neidille sellaisen? Kilttinä Sinttu ainakin on ollut, tietysti