Mökkivahti

Vietimme Juhannuksen mökkeillen Väätäjälammen rannalla mökissä, jossa ei ollut ollenkaan sähköjä tai juoksevaa vettä. Meidän ihmisten lisäksi mukana oli taas tietysti koiria: Sinttu, Saike, Reino, Jane ja Mosku. Säät ei oikein suosinu meitä, mutta koirat nautti silti täysillä saadessaan porukalla juosta pihalla niin paljon kuin vain jaksoivat. Sinttu tosin tapansa mukaan jätti rajummat leikit muille ja tyytyi katselemaan muiden puuhia terassilta tai torkkumaan mökissä.


Sinttu ja Jane nokosilla mökissä.

Reinolla on hauskaa!
Mökillä oli viimeinkin mahdollisuus kokeilla Sintun kanssa veneilyä. Olen aina halunnut kokeilla, miten veneily Sintun kanssa onnistuisi, mutta koskaan aiemmin ei vielä ole ollut mahdollisuutta. Etukäteen luulin, että minun varmaan pitää totuttaa Sinttu pikkuhiljaa veneilyyn, ja että ensin vain ollaan veneessä ja kun se sujuu, niin lähdetään sitten vasta pienelle souturetkelle. Mutta mitä vielä, Sinttu tuli veneeseen kuin vanha tekijä häntä heiluen ja se käyttäytyi niin hienosti, että päästiinkin heti soutamaan! Käytiin vielä myöhemminkin souturetkellä Sintun kanssa ja neiti vain katseli ja ihmetteli airojen molskahduksia vedessä Rantaan palatessa Sinttu jopa hyppäsi luvan saatuaan veneestäkin. Matkaa rantaan oli vain muutama metri, mutta hyppäsi kuitenkin. Hieno tyttö!

Lähdettiin juuri rannasta ensimmäiselle souturetkelle.

Saike ja Reino oli niinku paita ja peppu kun ne touhusi omiaan ympäri mökin pihaa. Vähän niinkuin isoveli ja pikkuveli


Vene lähti, porot jäi.

Iltaisin oli väsynyttä sakkia pitkin mökin lattioita.

Saike, Reino ja Mosku.

Niinkuin mökkeilyyn kuuluu, niin sauna oli tietysti ahkerassa käytössä ja nuotiolla grillattiin joka päivä paljon herkkuja. Koiratkin sai osansa herkuista, tottakai. Kalojakin narrattiin (jopa minäkin! Tosin en koskenut matoihin ja vain pari kertaa itse kaloihin...heh ) ja minulla onkin oikea kalajuttu kerrottavana. Ensimmäisellä kalareissulla minulla oli nimittäin mato-onki ja kun olimme soutamassa hyvälle kalapaikalle, roikotin sitä mato-onkea niin, että mato hyppi ja pomppi pitkin vedenpintaa. Yhtäkkiä kala hyppäsi ja haukkasi sen madon ja samantien siima napsahti poikki. Minulle jäi vain onki käteen. Pojat tietysti ammattilaisina alkoivat heti syyttelemään, että minun vika, kun heti nykäisin ja siima katkesi, mutta en kyllä kerennyt edes tekemään mitään, kun koho oli jo kadonnut. Kohta huomattiin, että koho kellui muutaman metrin päässä ja lähdettin sitä hakemaan. Mutta kun kohoa yritti ottaa kiinni, sepä lähtikin karkuun. Koukku kohoineen olikin jäänyt siihen fisuun kiinni. Siinä meillä vierähtikin muutama tunti, kun aina kohon pulpahtaessa pintaan koetimme sitä monella tapaa ottaa kiinni ja tietenkin tuloksetta. Ristimme kalankin lopulta Kohoksi ja käväisimme rannassa hakemassa yhden kalastajan virvelinsä kanssa lisävahvistukseksi kyytiin ja palasimme samalle paikalle. Taas koho vilahti lammen pinnassa. Tämä uusin vahvistus päätti heittää virvelinsä sinne päin ja tokaisi samalla nappaavansa sen kalan. No, komea molskahdus kuuluikin ja vilahdus hauesta näkyi. Kiinni uistimeen kala ei kuitenkaan kunnolla jäänyt vaan pääsi tietenkin taas livahtamaan. Hetkeä myöhemmin saatiinkin katsella aitiopaikalta, kuinka se koho lipui hitaasti meidän veneen ali. Siellä se kala meni ja nauroi varmasti makeasti. Sen jälkeen ei kohoa näkynyt, ennen kuin illalla ja tietenkin ilman sitä kalaa!

Saalista saatiin Kohon karkaamisesta huolimatta. Tuo pienin ahven on minun saalis - oon aika ylpee siitä