Nyt on pari päivää kulunut siitä, kun Vilja muutti meille Joensuusta. Vilja on kotiutunut meille kyllä tosi hienosti   Ruoka on kelvannut hyvin koko ajan, pikkutyttö ei ole nirsoillut lainkaan. Ensimmäisenä yönä piti hieman itkeskellä, mutta jo viime yönä Vilja keskittyi yhtä vinkumishetkeä lukuunottamatta kokonaan nukkumiseen. Sinttua hiukan ällöttää uusi kämppis, mutta koko ajan se hyväksyy uuden perheenjäsenen paremmin. Sintulla on nyt juoksut ja tärppiaika päällä, niin sekin vaikuttaa Sinttuun paljon. Se on paljon herkempi aina juoksujen aikaan kaikelle ja voi että se on taas NIIN kuurokin. Vilja huomasi heti alkuun, että Sinttu varoo sitä kaikessa erittäin herkästi ja arvatkaapa vain kasvoiko pikku-Viljalle pirunsarvet päähän sen myötä... Sinttu on aina vain vaihtanut paikkaa, kun Vilja on keksinyt alkaa näykkiä tai kiipeillä Sintun päällä ja jos Viljalla on mennyt kovin mahdottomaksi meno, olen minä sitten puuttunut tilanteeseen. Tänään Sintulla sitten paloi ensimmäisen kerran käpy Viljan kanssa. Kaverukset olivat pihalla ja Vilja juoksi vauhdilla makoilevan Sintun päälle. Sinttu ärähti kovaa, mutta ei koskenut Viljaan ollenkaan. Vilja kipitti heti portaille minun viereen ihmettelemään, mutta paremmin se on nyt jättänyt Sintun omaan rauhaan.  Toisaalta taas Sinttukin on jo päästänyt Viljaa nukkumaan lähemmäksi ja äsken jopa antoi Viljan hiukan hammastella ja kiipeillä selän päällä!

Eka hiukan maistellaan kaveria...

...sitten nukutaan yhdessä ja Sintun tassuhan se on tietenkin paras tyyny

Vilja on saanut pitää pantaa lenkeillä ja välillä myös kotonakin, jotta se tottuisi siihen. Eipä ole panta Viljaa pahemmin häirinnyt, mitä nyt hiukan kutittelee välillä. Hihnassakin pikkuinen on jo muutaman kerran ollut ja hienosti menee, kun Vilja kipittelee Sintun perässä ja odottaa saavansa herkkuja. Vilja on muuten oikea ahmatti! Metsässä se saattaa pitkiä aikoja kipitellä mun vierellä tapittaen minua, kun se tietää, että mun taskussa on nameja ja kun on kiltisti, niin niitähän saattaa vaikka saada sieltä. Välillä se ikään kuin yrittää pysäyttää minut kipittämällä äkkiä mun edelle ja istahtamalla mun eteen kerjuulle.  Viljan irtiollessa olenkin pyrkinyt palkkaamaan sitä aina, kun se tulee mun luo. En halua opettaa siihen, että minä huutelen koiria koko ajan luokse ja kyttään missä ne menee, vaan yritetään hakea sellasta tapaa, että koirat pitäis mua silmällä ja ne saa siitä sitten jotakin hyötyä. Välillä se on herkku, välillä kehuja ja haleja, välillä sitten lelu ja leikkiä.  

Paria vierasta koiraakin on Vilja jo päässyt tapaamaan, kaverini noutajia Minniä ja Betskua. Ensin Viljaa jänskätti, mutta ei jänskättänyt enää kohta. Siellä se kipitteli isompien mukana oikein reippaasti. Huomenna aamupäivällä tapaammekin kultsutytöt uudestaan.  Hienosti on meidän yhteiselo siis alkanut ja toivotaan, että yhtä hienosti jatkuisi!

Viljan pihaleikkejä

Ja Sintun puuhia