Eilen illalla käytiin pitkästä aikaa jäljestämässä Sintun kanssa. Tämä oli vasta toinen kerta kun poljin itsekseen jälkeä, Kata ei siis nyt ollut neuvomassa. Ekalla kerralla unohdin tuulen suunnan, mutta nyt minä sentään sen muistin katsoa ennen ku lähdin jälkeä tekemään... :) Ajelin siis lentokentän taakse ja jätin Sintun autoon siksi aikaa kun jäljen tein. Poljin sen pellonreunaan ja siinä polkiessa mietin onkohan korkeammassa heinikossa vaikea Sintulla jäljestää kun sekään ei ole kovin monesti vielä jäljestänyt. Poljin jäljen loppuun ja naureskelin itsekseni minun "suoralle" jäljelle, joka mutkitteli kuin mato siellä pellolla. :D Päätin kuitenkin kokeilla, kun ei tämä meidän touhu niin kovin vakavaa ole ja ei ollut Sintulla´sitten jäljestäessä minkäänlaisia ongelmia pysyä jäljellä. Oikeastaan tyttö yllätti minut täysin! Ainoastaan yhden kerran otin ja näytin uudestaan suunnan, muulloin se meni niin määrätietoisesti eteenpäin ettei minun tarvinnut sanoa tai tehdä mitään. Kerran se pysähtyi ja kääntyi katsomaan minua. Kai se manasi hiljaa mielessään emäntäänsä, joka on tosi hyvä tekemään jälkeä. ;) Muutamia kertoja se lähti "näkyvältä" jäljeltä hieman sivuun mutta samantien palasi aina takaisin. Lieneekö haju siirtynyt sivummalle tietyissä kohdin jälkeä vai mikä. Mutta tosi hyvin meni kaikenkaikkiaan ja hyvä mieli jäi molemmille! Sinttu oli kotona sitten aika väsynyt kaveri... :)