Pohjois-Suomen Rottweileryhdistys järjesti eilen 11.6.2011 luonnetestin Kiimingissä Tassutörmän kentällä. Saimme Sintun kanssa viimeinkin testipaikan ja pääsimme vieläpä samaan testiin kaverini Ninan ja hänen koiransa Caron kanssa. Tuomareina testissä oli Jari Keinänen ja Reijo Hynynen. Sinttu sai loppupisteiksi +56, mikä ei tullut minulle kyllä ollenkaan yllätyksenä Sinttu käyttäytyi testissä aikalailla juuri niinkuin olin etukäteen ajatellutkin. Se kun on pehmeä koira, niin en odottanutkaan Sintulle mitään suuria pisteitä ja olin aika varma ettei Sintun pisteet kuitenkaan miinuksille mene. Silti ennen testiä hieman jännitti, sillä eihän sitä koskaan voi olla varma mitä testissä tapahtuu ja miten käy. Loppukommenteissa tuomari sanoi, että vaikka koira onkin pehmeä ja sen rohkeus petti testissä, niin sillä on kuitenkin luonnetta sen verran, että se pystyi seisomaan omilla tassuillaan ja selviytyi hyvin läpi testin. Tämä oli mukava kuulla, koska testi todisti, että ei Sinttu silti aivan raasu ole, vaikka siltäkin on toisinaan saattanut minusta tuntua ;) Osa-aluepisteet luonnetestistä löytyvät Sintun sivuilta täältä. Videoita testistä löytyy täältä ja täältä. Tuomarin loppukommentit tässä. Kommenteista puuttuu lopusta pätkä, kameran muistikortti meni just tuossa kohtaa täyteen