Joulu vietettiin tuttuun tapaan kotona oman perheen kesken. Joulupukkikin kävi, niinkuin joka vuosi ja mitäpäs se aatto ilman huumorintajuista pukkia olisikaan.  Viime vuonna Sinttu sai olla pukin vierailun ajan minun huoneessani nukkumassa, mutta tänä vuonna Sinttukin taas pääsi pukkia tapaamaan. Oikeastaan vähän vahingossakin, kun pukki saapui meille niin yllättäen. Sintulla oli aikalailla samanlainen reaktio joulupukkia kohtaan, kuin silloin kaksi vuotta sitten. Korvat luimuun, minun luokse "turvaan" ja siitä hieman murinaa kummallisen näköiselle ukolle. Tällä kertaa Sinttu tosin hyväksyi pukin läsnäolon melko nopeasti eikä neiti tuntunut pian enää juuri välittävän pukista mitään. Kaksi vuotta sitten Sintulla jäi joulupukki ikäänkuin vaivaamaan, vaikka pukki olikin jo poistunut paikalta. Saiken ensireaktio näkyy alla olevasta kuvasta.

 

 

Pian huomattuaan, ettei pukki mitään pahaa aio, Saikekin luikahti piilostaan ihmisten ja Sintun luo.

 

Pitää tuota pukkia vähän katsastaa, että mikäs tää nyt niinku on miehiään.

 

"No eihän tuo nyt niin pahalta äijältä vaikutakkaa..."

 

"...varsinkaan kun noin paljon herkkuja toi!"  Jokainen koira sai siis tietysti oman paketin, josta löytyi puruluut. Sintun luu tosin päätyi Saikelle ja Reinolle, niin kuin vähän arveltiinkin. Sinttu kun ei ole kovin puruluiden perään - hirvenluita neidille menee sitten puruluidenkin edestä.

Aattopäivän iltana koirille maittoi uni. Reinokin malttoi viimein rauhoittua ja hakeutui ison Sinttu-tädin läheisyyteen nukkumaan.