Pitihän se tämäkin nähdä  Sain tänään puhelun töihin heti aamulla, että Sinttu on ollut karkuteillä. Arvatkaa vain säikähdinkö, että nyt se on jääny auton alle tai jotain yhtä kamalaa... Äiti käytti Sintun ja Saiken aamulenkillä, ihan niin kuin jokaikinen aamu sen jälkeen, kun muutimme takaisin kotiin. Äiti sattui tulemaan lenkiltä juuri, kun minä olin lähdössä töihin. Sinttu yritti kovasti lähteä perääni, mutta lenkin jäljiltä se oli vielä hihnassa ja ei siis tietenkään päässyt perääni. Äiti oli odottanut, että minä katoan näkyvistä ja päästi Sintun ja Saiken sitten pihalle irti. Koska koiriin on voinut luottaa kuin kallioon ettei ne pihalta mihinkään lähde, niin äiti jätti tälläkin kertaa Sintun ja Saiken pihalle hetkeksi kahdestaan ja koska Sinttu ei vielä todellakaan anna Saiken astua eikä Saikekaan ole Sintusta suuremmin kiinnostunut, niin äiti uskalsi jättää koirat keskenään vaikka Sinttu juoksussa onkin. Juoksujen takia koirat kuitenkin olivat kahdestaan vain sen aikaa, että äiti oli käynyt laittamassa aamukahvit tippumaan ja tarkoituksena oli ollut heti sen jälkeen puuhastella vielä pihalla kolaushommissa . Kun äiti sitten palasi pihalle takaisin, eipä ollut neitiä mistä ottaa! Saike vain istui surkeana tiensuussa roskiksen vieressä ja katsoi karkulaisen perään, että sinne se kaveri meni luvattomille teille  Niinkuin arvata saattaa, äiti otti äkäiset spurtit Sintun perään, mutta siltikin Sinttu oli kerennyt jo hyvän matkan päähän. Eikä muuten Sinttu ollut melkein suostua huudoista ja käskyistä palaamaan luokse, vaan Sinttu oli istahtanut pyörätielle ja ollut sitä mieltä, että hakekaa!  Säikähdyksen jälkeen alkoi hieman huvittaa tuo Sintun karkumatka. Minnekköhän lie neiti oli menossa, miehiinkö vai etsimään mammaa, joka lähti hetkeä aiemmin Sintun nenän edestä pyöräilemään ja jätti Sintun vain kylmästi pihalle. Kuka tietää...mutta onneksi reissu päättyi hyvin, sillä juuri tuohon aikaan oli liikennettäkin!!