Hakuilua

Tänään taas treenailtiin hakua. Me ollaan aivan jääty koukkuun tuohon lajiin, kun nuo koirat on siitä niiiin innoissaan ja on myös niin eteviä löytämään "kadonneita"! Ensin berneistä pääsi Sinttu hakemaan maalimiestä. Nyt oli oikein hyvä pisto, nimittäin Sinttu joutui etsimään ja lopuksi löysi maalimiehen hienosti ja se käytti selvästi nenää, ei silmiä. Vauhtia ja intoakin riitti jälleen kerran vaikka muille asti jaettavaksi, mitä ei Sintusta joku ehkä ihan heti uskois Lopuksi otettiin vielä ilmaisua ja erään oivalluksen jälkeen se alkoikin hienosti toimia. Komea haukku vain kaikui metsässä, kun Sinttu ilmoitti löytäneensä maalimiehen. Hieno tyttö!

Sitten pääsi pikkumonsteri Vilja metsään. Pikkuinen ei taas meinannut pysyä nahoissaan, kun se pääsi autosta ulos. Vilja vinkui, tärisi ja vilkuili koko ajan metsään sen näköisenä, että "Joo joo, mää tiiän. Se ukko on tuolla!". Lähtöpaikalla hiukan rauhoittelin Viljaa ja kun olin varma, että se sai hajun, päästin sen irti. Hiukan sai Vilja ensimmäisellä pistolla etsiä maalimiestä, mutta pian se kuitenkin löytyi. Otettiin vielä toinen pisto, joka menikin aivan nappiin. Minä nimittäin luulin maalimiehen olevan ihan eri paikassa, minne Vilja veti, mutta löysäsin sen sitten taas ukkoa hakemaan, kun se kerran niin kovasti oli sitä mieltä, että oli hajun maalimiehestä saanut. Taas se todistettiin, että kannattaa vain siihen koiraan luottaa ja antaa sen tehdä töitä, vaikka itse kuinka uskoisi maalimiehen olevan eri paikassa. Nimittäin heti kun päästin Viljan irti, se lähti kuin luoti ja löysikin maalimiehen pienen matkan päästä Mutta näkisittepä tuon pikkubernin reaktion aina kun se maalimies löytyy. Viljan häntä heiluu niin, että se on katketa ja kroppa sillä on ihan mutkilla. Korvat on aivan luipassa, kun maalimies on niiiiiin kivaa löytää! Silloin ei voi muuta kuin nauraa, koska pikkuinen on vasta 4kk ja tekee töitä niin hurjan pätevänä